Tamrolla työskentely tarkoittaa aina sukellusta suomalaisen yhteiskunnan tärkeimpiin tehtäviin. Huoltovarmuuskriittisen yhtiön tehtävä on ylläpitää rattaat pyörimässä kaikissa olosuhteissa. Tamron kesätyöntekijät kertovat miten he suhtautuvat suureen vastuuseen ja mitä he oppivat toimiessaan lääkejakeluketjun osana.
- Toiminnan pitää pyöriä koko ajan, esimerkiksi lääkkeiden jakelu sairaaloihin ei saa viivästyä tai pysähtyä. Ymmärsin perehdytyskoulutuksemme kautta, kuinka isosta asiasta yhteiskunnan lääkehuollossa on kyse, sanoo tamperelainen Ville Penkari, joka työskenteli Tamron lääkevarastolla kesällä 2020.
Hän oli aiemmin ajatellut lääketukkua isona varastona, josta lähetetään lasteittain lääkkeitä eri suuntiin. Heti työn alussa hän kertoo sisäistäneensä, että toiminnan ydin on asiakkaan tarpeisiin vastaaminen – olivat ne minkälaisia tahansa. Hätätoimituksia varten toimii ympärivuorokautinen päivystys.
- Pitää pystyä toimittamaan myös pieniä tuotemääriä esimerkiksi yksittäisiin apteekkeihin tai sairaaloihin, Penkari kertoo.
Perehdytys on perusteellinen
Kaikki uudet tamrolaiset käyvät läpi perusteellisen perehdytyksen. Työtehtävät käydään läpi ja niitä kokeillaan. Termien määrä yllättää monet, mutta kesätyöntekijöiden mukaan ne siirtyvät nopeasti osaksi omaa perussanavarastoa. Lisäksi kaikki saavat eurooppalaisten vaatimusten mukaisen lääkehuollon GDP-koulutuksen (Good Distribution Practices).
- En ole aiemmissa työpaikoissani koskaan saanut niin perusteellista perehdytystä. Kolmen päivän lääkehuollon koulutuksessa ymmärsin, miten tärkeä osa suomalaista huoltovarmuutta työ on, Penkari sanoo.
Samaan aikaan Penkarin kanssa Tampereen jakeluvarastolla työskennellyt Katarina Kuikko kertoo arvostavansa sitä, että heti alusta asti tehtiin selväksi, että kaikkea saa ja pitää kysyä.
- Kukaan ei työskentele yksin, vaan lähellä on aina muita. Mahdollisuus neuvojen kysymiseen tuntui turvalliselta. En joutunut yksin uusiin tilanteisiin.
Kuikkoon teki vaikutuksen se, kuinka tarkkaan säädelty lääkeala on. Sekä henkilöstön turvallisuudesta että lääkkeiden keräämisen yksityiskohdista huolehditaan Tamrolla jokaisessa työn vaiheessa.
- Allekirjoitin kymmeniä turvallisuuteen ja asianmukaisiin työtapoihin liittyviä asiakirjoja ja kävin useita koulutuksia ennen kuin edes pääsin sisään varastoon. Kaikkien varastolla työskentelevien on työnkuvasta huolimatta käytävä samat koulutukset, ja osaamista päivitetään säännöllisesti, hän kertaa.
Ville Penkari ja Katarina Kuikko työskentelivät Tamron varastolla kesällä 2020. Ilona Kiiveri (kesk.) on varaston esimies, joka perehdyttää Tampereen kesätyöntekijät.
Kaikki auttavat toisiaan
Mikä Tamrolla työskentelystä jäi päällimmäisenä mieleen?
Lääketiedettä opiskelevalle Katarina Kuikolle kokemus toi monipuolista tietoa ja rakensi ammatti-identiteettiä.
- Sain olla päivittäin tekemisissä erilaisten lääkkeiden kanssa, eri tavalla kuin lääkärinä voisin olla. Minun pitää tietää, miten eri lääkkeet vaikuttavat elimistöön, mutta haluan myös ymmärtää, mistä lääkärin ammatissa potilaille määräämäni lääkkeet ovat peräisin ja kuinka ne päätyvät käytettäväksi, Kuikko kertoo.
Kuikkoa ilahdutti päästä seuraamaan reittiä, jonka lääkkeet kulkevat sujuvasti muun muassa apteekkeihin ja sairaaloihin.
- Iso osa lääkkeistä valmistetaan ulkomailla, ja niiden toimitusketju on pitkä. Varastolla saa olla osana sitä. Aamuvuorolaiset vastaanottavat lääketoimitukset, ja me iltavuorolaiset keräilemme lääketilaukset. Päivän päätteeksi lääkkeet matkaavat tilaajille.
Englantia opiskeleva Ville Penkari kiittelee Tamron henkeä ja ilmapiiriä, mihin on helppo solahtaa.
- Tamrolla on matala hierarkia ja useita esimiehiä, joilta voi aina kysyä, jos jokin asia on epäselvä. Heille on hyvin helppo puhua. Meille teroitettiin jo alussa, että pitää heti kysyä ja toisaalta on aina autettava muitakin. Ne ovat on hyviä tapoja.
Vaikutuksen molempiin teki valtavan kokoinen varasto. Tamron Tampereen varastolla on yli 22 000 lavapaikkaa.
- Vasta paikan päällä ymmärsin konkreettisesti koko laajuuden. Hämmästyttävää on myös se, kuinka pitkälle varaston toiminnot on automatisoitu ja kuinka laaja ja monimutkainen koko lääkejakelun prosessi on, Penkari kertoo.
Näin haet Tamrolle kesätöihin
-
Kysy tarvittaessa lisätietoja