Tamro tukee lasten ja nuorten parasta mahdollista hoitoa Suomessa tekemällä 12 000 €:n lahjoituksen Lastenklinikoiden Kummien joulukeräykseen. Kummien tuella mahdollistetaan huipputasoisten hoitolaitteiden hankintaa ja monipuolisia kehityshankkeita viidessä yliopistollisessa lastensairaalassa sekä tuetaan lastentautien tutkimusta, mm. lasten syöpä- ja suolistosairauksien osalta.
Lasten ja nuorten mielenterveyttä Kummit edistää levittämällä näyttöön perustuvia hoito-ohjelmia valtakunnallisesti, esimerkiksi ahdistuneisuushäiriöitä tehokkaasti hoitava Cool Kids -ohjelma on saanut Kummien mahdollistamana yli 500 uutta menetelmätyöntekijää toteuttamaan hoitoja.
- Lastenklinikoiden Kummit kiittää lämpimästi Tamroa vaikuttavasta joululahjoituksesta lasten ja nuorten terveydelle. Pienten potilaiden tukeminen on merkityksellistä niin inhimillisestä kuin taloudellisesta näkökulmasta. Tukiverkostomme avulla mahdollistetaan monia tärkeitä huipputason hoitolaitehankintoja, kuten keskoskehtoja vastasyntyneiden tehohoitoon, kuin myös korkeatasoista lastentautien tutkimusta, mikä taas luo perustan tulevaisuuden hyvälle hoidolle, toteaa Lastenklinikoiden Kummien kumppanuuspäällikkö Katariina Schmidt.
Lasten ja nuorten terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen on ollut jo usean vuoden ajan aihe, jota Tamro on halunnut tukea lahjoituksillaan.
- Lastenklinikoiden Kummien toiminta sopii erinomaisesti yhteen arvopohjamme ja hyvän tekemisen tavoitteidemme kanssa. Kummien työn kautta kerrotut potilastarinat konkretisoivat myös meille tamrolaisille tekemäämme työtä, toteaa Tamron laatu- ja yritysvastuupäällikkö Katja Toivonen.